Siirry pääsisältöön
Santa Cruz

Kolme viikkoa meni telakalla, vähän oli manjana meininkiä.  Kadehdin katin veskiä, meidän pytty huuhtoutuu vain vedessä ja matkaa telakan veskille oli jonkun verran.
Tultiin tänne Las Palmasin kautta kevyissä keleissä.  Charlottea hieman jännitti merelle lähtö, aluksi kyyhötti vaan minun kainalossa istumalaatikossa, mutta kun saatiin purjeet ylös ja moottori sammuksiin lähti omille touhuille sisälle, sopeutuvainen kisuli.
Säät vaihtelee tosi nopeasti ja nyt taas odotellaan sopivia tuulia etelään päin, haaveina olis viettää joulu La Comeralla.
Tänään taas tyypillinen matkapurjehtijan päivä ; sähkökaapeli sanoi sopimuksensa irti ja koko päivä mennyt vastaavan etsimiseen. Kolme liikettä jo käyty ja nyt ehkä seuraavasta saadaan tilattua, kunhan tulevat siestalta ja milloinkahan saadaan?
Hyvää pikkujoulu aikaa sinne talviseen suomeen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näin vihaiselta näytän kun joku kiukuttaa! 
Madeira Tultiin hyvällä kelillä tänne Funchaliin vähän päälle kahdessa vuorokaudessa. Koneella piti vähän purjeita autella.  Satama on pieni ja vieraspakkoja vähän, samoin palvelut surkeat, positiivistä on, että olemme aivan keskustassa.  Täällä retkeilty ja saari toki hieno, mutta valtava turisti määrä ihan joka paikassa.  Katille käytiin paikallisessa eläinlääkärissä päivittämässä rokotukset ja sai jonkun matotapletinkin kitusiin,  annetaan täällä kuulema kolmen kuukauden välein. Hyvin kisuli käyttäytyi ja tutkittiin tosi tarkkaan . Paino oli 5 kg!  Minusta näyttää ihan pikkukatilta, mutta varapalvelijan mielestä masu on aika iso... Huomenna meillä kolmas yritys lähteä Lagosiin, vastatuulta tiedossa, mutta ei kovaa. Lämmintä Vappua kaikille,  me juhlitaan sitä merellä.  
Melkein lähdettiin Tänään piti lähteä kohti Islas Graciosaa kanarialle, mutta aamun sää päivitys näyttää kanarian päässä loppuviikosta aika hurjia tuulia yli 20 m/s, joten yritetään maanantaina uudestaan... Charlottelle varattiin jo aika sterilointia varten,  mutta sitten mietittiin, että hankala olla merellä pönttö päässä ja tikit masussa, joten peruttiin toimenpide. Kaikki olisi lähtökunnossa, kisuli on ahkerasti ollut avustamassa kaappien järjestelyssä. Mikään ei ole ärsyttävämpää nukkumavuorossa kuin jossain kolisevat tavarat. Kerran oli taas tapansa mukaan pitkään kadoksissa, sitten alkoi kuulua vienoa naukumista ja katti löytyi roskiskaapista. Vähän mielialat matalalla, kun ei päästykään lähtemään ja kisulikin sen vaistoaa niin kuin muutkin meidän mielialat. Hyllytetty