Siirry pääsisältöön
Gomeralla taas

Tämä alkaa jo tuntua kodilta, aika paha. Arki sujuu ja purjehtimaan lähteminen laiskottaa. Onneksi lapsenlapset tulevat parin viikon päästä tenerifalle niin on pakko vähän liikahtaa.
Pieni seikkailu oli Charlottella La Palmalla. Katti oli jotenkin kiemurrellut itsensä valjaista kannella ja hypännyt tutkimusretkelle naapurin veneeseen.  Ei kiinnostanut takaisin tulla ja yhtäkkiä se hävisi sieltä... Kiertelin laiturilta ja huhuilin maista, ei missään!  Alkoi tulla pimeää ja ajateltiin jo kisulin päättäneen jäädä Palmalle.
Jätettiin luukut auki ja niinhän sieltä kolinaa kuului ja katti löytyi pöydän alta silmät pyöreenä ja vähän säikähtäneen näköisenä.  Seuraavana päivänä ei halunnut kannelle ollenkaan, mutta nyt taas entisellään ja kannella seikkailee valvonnan alaisena.
Leppoisaa tämä maissa olo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madeira Tultiin hyvällä kelillä tänne Funchaliin vähän päälle kahdessa vuorokaudessa. Koneella piti vähän purjeita autella.  Satama on pieni ja vieraspakkoja vähän, samoin palvelut surkeat, positiivistä on, että olemme aivan keskustassa.  Täällä retkeilty ja saari toki hieno, mutta valtava turisti määrä ihan joka paikassa.  Katille käytiin paikallisessa eläinlääkärissä päivittämässä rokotukset ja sai jonkun matotapletinkin kitusiin,  annetaan täällä kuulema kolmen kuukauden välein. Hyvin kisuli käyttäytyi ja tutkittiin tosi tarkkaan . Paino oli 5 kg!  Minusta näyttää ihan pikkukatilta, mutta varapalvelijan mielestä masu on aika iso... Huomenna meillä kolmas yritys lähteä Lagosiin, vastatuulta tiedossa, mutta ei kovaa. Lämmintä Vappua kaikille,  me juhlitaan sitä merellä.  
Hyvää pääsiäistä! Täällä Lanzarotella taas odotellaan sopivaa säärakoa pohjoiseen, ehkä su yritetään lähteä kohti Lagosia.  Charlotte alkaa olla vuoden ikäinen ja yritetty aikuisten kissojen ruokaan siirtyä, huonolla menestyksellä . Tietyt merkit ja kalat ei mene nyt millään.  Viisi päivää ainakin merellä menee ja tuore ruoka alkaa olla siitä eteenpäin kortilla... Laite ongelmia ollut, ja vähän nyt jännityksellä ja ehkä riskillä lähdetään, Ais ei toimi kunnolla (ei saatu täällä kuntoon) ja yövahdissa ei  nukuta, laivoja on tähystettävä, koska ne eivät nyt nää meitä ja pitää toivoa, että siellä ollaan hereillä ja selvinpäin. Vielä maata näkyvissä
Jospa nyt eteenpäin Eli Arrecifessa nyt säitä odoteltu . Hu yritetään pohjoiseen päin ja Madeiraan nyt suunta. Kaupunki on itsessään melko ruma ,mutta paikallista meininkiä . Kisulin rakastamat rutiinit siis loppuu ja mieleistä ruokaa yritetty ottaa mukaan.  Hieno eläinkauppa löytyi ja uudet remmit.  Nimittäin yhtenä iltana remmien lukko petti ja pääsi "vapauteen" katti huomasi sen heti ja justin just sain kiinni keulapurjeesta ennenkuin kiipesi korkeammalle. Kaapissa kai jatkossa